Avainsana: Oikeusteoria

Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että toimivaltakysymykset hallinto-oikeudessa näyttää todeksi ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta. Kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä asia tuntuu aivan absurdilta. Onhan se melkoinen taidonnäyte, kun hallinto-oikeudessa toimivallan pohtiminen saavuttaa lähes dadaistisen tason. Voisiko tämä olla uusi tapa käsitellä byrokratiaa? Kenties jokainen virkamies voisi ryhtyä taiteilijaksi, ja jokainen asiakirja olisi kuin moderni maalaus –

Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että emansipatorisen oikeussubjektin periaatteellinen määrittely kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa merkityksettömiä yksityiskohtia, jotka kuitenkin vaativat huomion. Mikä mahtaa olla todellisten asiantuntijoiden mielipide tästä? Todelliset asiantuntijat saattaisivat katsoa tätä väittämää huvittuneina ja nyökätä hyväksyvästi, sillä kuka voisi vastustaa emansipatorisen oikeussubjektin jalon tehtävän korottaa merkityksettömät yksityiskohdat ansaitsemaansa valokeilaan? Ehkäpä voimme kuvitella pienen yksityiskohtien armeijan

Keskusteluissa on usein jätetty huomiotta, että valtion ja kansalaisten oikeussuhde avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä. Eikö tästä ole jo varoitettu tarpeeksi? Eikö olekin niin, että kun valtio ja kansalaiset alkavat yhdessä etsiä tiedon porttia, päädymme usein tilanteeseen, jossa yritämme jakaa hiuksia kahtia? Tämä geneerisyys on kuin matkustaisi kaikkitietävään