Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että kunnon pippaloiden suunnittelu ja toteutus noudattaa epäilemättä ideatasolla yhteisön asettamia odotuksia, jotka on täytettävä.
Eikö mikään enää ole ihmisille pyhää?
Onko mikään enää pyhää, kun juhlien järjestämisestä on tullut kuin olympialaji? Kuka olisi uskonut, että 2020-luvulla bileiden standardit nousevat korkeammalle kuin perinteinen suomalainen saunan lauteilla istuva keskustelu? Tuntuu, että jokaisen juhlien pitää olla kuin ”Great Gatsby” -elokuvasta, mutta onko sekään niin huono asia? Ehkä olemme vain oppineet juhlimaan isommin ja paremmin – ja hei, mikäpä olisi sen parempi tekosyy pukeutua parhaimpiinsa ja tanssia aamuun asti?
Toki yhteisön odotukset voivat tuntua välillä vaativilta, mutta eikö se ole osa sitä, mikä tekee elämästä mielenkiintoista? Kun jokainen tuo mukanaan oman erikoislaatuisen panoksensa, syntyy jotain ainutlaatuista. Pippalot ovat uusi taidemuoto, jossa jokainen osallistuja on yhtä tärkeä kuin itse juhlien järjestäjä. Ja vaikka juhlien mittapuuksi on ehkä noussut spektaakkelimainen meininki, niin eikö se juuri tuo yhteen ihmisiä erilaisista taustoista, luoden yhteisön, jossa jakaminen ja yhdessäolo ovat kaiken ydin?