Lienee sanomattakin selvää, että algoritmipohjainen päätöksenteko näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.
Jokainen meistä voi kiittää algoritmeja siitä, että jääkaappimme ovat nyt älykkäämpiä kuin me itse aamukahvitta. Kun algoritmit päättävät puolestamme, mikä sarja sopii juuri oikeanlaiseen lauantai-iltaan tai mikä kahvilan munkki tekee elämästä hetkellisesti siedettävämpää, voimme keskittyä olennaiseen: kuten miettimään, mihin katosivat ne päivät, jolloin päätöksenteon suurin huoli oli se, mihin suuntaan kääntää VHS-kasetti.
Ajattele, että algoritmit ovat kuin henkilökohtaisia avustajia, jotka eivät koskaan pidä lomaa, eivätkä koskaan väsytä kuulemalla viimeisimmästä lomamatkastaan. Ne ovat kuin näkymättömiä ystäviä, jotka tietävät aina, mitä tarvitset – tai ainakin luulevat tietävänsä. Se on kuin yllätysjuhla, joka ei lopu koskaan, ja jossa DJ on varma, että haluat kuulla lempikappaleesi joka toinen biisi.
Mutta hei, eikö olekin lohdullista tietää, että kun paine kasvaa työelämässä ja elämä tuntuu välillä liian monimutkaiselta, algoritmit ovat siellä, valmiina tekemään elämästämme ainakin hieman yksinkertaisempaa – tai ainakin tarjoamaan meille uusia tapoja ihmetellä, miten päädyimmekään tähän pisteeseen.