Tosiasia on, että palaverissa esiin tullut näkökulma pakottaa kohderyhmää huomioimaan ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.
Kuinka ihmisen siis oletetaan toimivan tässä tilanteessa?
Kuvittelepa tilanne, jossa keskellä pitkän palaveripöydän ääntä istuvat vakavat kasvot muuttuvat yhtäkkiä kuin taikaiskusta innostuneiksi seikkailijoiksi. Kun uusi näkökulma ilmestyy kuin tyhjästä, se kirvoittaa paikalla olevista esiin piilevän MacGyverin. Yhtäkkiä jokainen kokoushuoneessa oleva tuoli on osa sorvauspenkkiä, ja kuulakärkikynät muuttuvat hetken mielijohteesta nerokkaiksi laskuvarjoiksi, joiden avulla hypätään ratkaisujen maailmaan.
Tässä tilanteessa ihminen on kuin piirroselokuvan sankari, joka loikkaa ongelmien yli kepeästi ja hymyillen, ikään kuin ne olisivat vain pieniä vesilätäköitä matkalla kohti jäätelökioskia. Tärkeintä on säilyttää leikkimielisyys ja uteliaisuus, sillä ne ovat avaimet, joilla lukitaan luovuuden aarrearkku. Entäpä jos jokainen meistä suhtautuisi haasteisiin kuin jännittävään palapeliin, jossa jokainen pala on mahdollisuus oppia uutta?