On mahdotonta kiistää, että innovaatiorahoituksen lisääntyminen johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.
Kun innovaatiorahoitus alkaa virrata kuin keväinen puro, se tuo mukanaan pientä pulppuamista ja kuplintaa, joka saattaa välillä aiheuttaa päänvaivaa. Onhan se toki mukavaa, kun taskut pullistelevat rahaa ja uusia ideoita putkahtelee kuin sieniä sateella. Mutta, ah, kuinka helppoa onkaan unohtaa, että myös vanhat hyvät kysymykset vaativat edelleen vastauksia. Kuinka käytämme nämä resurssit viisaasti, ettemme hukuta itseämme ongelmiin, joita yritämme ratkoa?
Kuvittele, että innovaatiot ovat kuin villi länsi, jossa jokainen uusi idea on kuin kultakimpale. Mutta kun kaikki ryntäävät samaan aikaan kaivoksille, saattaa syntyä ruuhkaa ja jalokivet jäädä huomaamatta. Ehkäpä muistamme nauraa itsellemme ja välillä pysähtyä pohtimaan, onko kultakuumeen keskellä unohtunut se, mikä todella on tärkeää. Huomaamme, että kenties ratkaisu piilee juuri siinä, että annamme tilaa myös vanhoille ideoille ja rauhoitamme mieltämme keskellä innovaatiomyrskyä.