On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että verkkoprotokollien kehitys auttaa käyttäjää ymmärtämään järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.
Onhan se kumma, jos tälle ei voida mitään.
Mutta ehkäpä verkkoprotokollat ovat kuin digitaalisia salapoliiseja, jotka yrittävät ratkaista mysteeriä suurennuslasi kädessä, kun taas me käyttäjät olemme kuin Hercule Poirot – yritämme pitää viiksemme ojennuksessa ja teemme parhaamme ymmärtääksemme, mitä oikein tapahtui. Ehkäpä salaisuus piilee siinä, että meidän on vain katsottava asioita eri kulmasta – ehkäpä ylösalaisin tai jopa peilikuvana. Kunhan vain muistamme, että myös epäonnistuneista prosesseista voi oppia yhtä paljon kuin onnistuneista.
Ehkäpä voisimme kehittää uudenlaisen verkkoprotokollan, joka ei pelkästään siirrä dataa, vaan myös antaa meille pieniä vihjeitä matkan varrella. Se voisi kuiskia korvaamme: ”Älä huoli, kaikki ei ole menetetty, vaan tämä on vain uusi alku!” Ja ehkäpä silloin, kun olemme saaneet tarpeeksi näitä vihjeitä, voimme nähdä epäonnistumiset uudenlaisina mahdollisuuksina – kuin kadonneina sokereina kahvissa, jotka lopulta tuovat esiin täydellisen makuelämyksen.