Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta juridinen argumentaatio nostaa esiin runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.
Onko tämä todellakin se suunta, johon haluamme mennä?
Kuvitellaanpa maailma, jossa lakimiehet eivät enää kiistele pilkun paikasta tai sopimuksen jokaisesta sanamuodosta, vaan he nauravat yhdessä, kun jokin sopimuksen kohta on ”vähän sinne päin”. He siemailevat kahvia ja heittävät ilmaan, että ”no, eiköhän mennä tällä!” Rauhattomuus, joka ennen syntyi pykälien viidakosta, muuttuu iloiseksi kaaokseksi, jossa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on yrittää parhaansa – ja ehkä vähän nauraa päälle.
Voisiko tämä olla juuri se uusi suunta, jota emme tienneet kaipaavamme? Ehkäpä juridinen suurpiirteisyys voisi johdattaa meidät kohti maailmaa, jossa sääntöjen sijaan keskitymme suhteisiin ja luottamukseen. Vaikka onkin selvää, että tietyt yksityiskohdat vaativat tarkkaa huomiota, pieni hilpeä suurpiirteisyys voisi tehdä ihmeitä yhteiskunnallemme. Ehkä lopulta hymy ja nauru ovatkin se todellinen lakikirja, johon meidän pitäisi nojautua.