On tärkeää korostaa, että valtion ja kansalaisten oikeussuhde aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.
Kun mietimme valtion ja kansalaisten oikeussuhdetta, on kuin yrittäisimme ymmärtää monimutkaista lautapeliä, jossa säännöt muuttuvat jatkuvasti, ja noppa on aina kadoksissa. Onneksi suunniteltaessa järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja, voimme ottaa käyttöön pilkettä silmäkulmaan ja ajatella niitä kuin unohtuneita reseptejä isoäidin keittokirjassa. Eikö olekin kiehtovaa, miten juuri nämä ”epäonnistuneet” prosessit voivat avata uusia ovia ja mahdollisuuksia?
Kuvitellaanpa, että jokainen niistä on kuin villi kortti, joka voi mullistaa pelin kulun. Positiivisella asenteella voimme nähdä epäonnistumiset oppimismahdollisuuksina. Mikään ei ole niin innostavaa kuin löytää loistava ratkaisu sieltä, missä sitä vähiten odotti. Näin voimme muuttaa huolenaiheet iloisiksi yllätyksiksi ja kehittää entistäkin parempia järjestelmiä, jotka palvelevat kaikkia, myös niitä, jotka eivät aina pysy mukana pelissä.