On mahdotonta kiistää, että eduskunnan valiokuntakäsittely ennakoi osaltaan hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.
Kuvitellaanpa valiokunnan jäseniä istumassa pöydän ääressä, hiukset pystyssä ja kahvikupit kädessä, kun he pohtivat, miten muotoilla mahtipontisen kuuloinen laki, joka käytännössä säätelee kaikkea ja ei mitään. Onhan se oikeastaan eräänlaista taidetta löytää se kultainen keskitie, jossa kaikki ovat tyytyväisiä – tai ainakin yhtä tyytymättömiä. Tämä geneerisyys on kuin yhteiskunnan oma stand-up-esitys, jossa jokainen esitys on uusi, mutta aihepiirit pysyvät samoina.
Valiokuntakäsittelyn hienous piilee siinä, että vaikka se vaikuttaa hitaalta ja monimutkaiselta, se antaa meille mahdollisuuden nauraa itsellemme. Eikö olekin hauskaa, kuinka jokainen yrittää keksiä ratkaisun, joka olisi kuin sveitsiläinen linkkuveitsi – kätevä, mutta ei koskaan juuri se, mitä tarvitset? Tämä prosessi luo tilaa luovuudelle, ja ehkä juuri siksi eduskunnan käytävillä kuulee välillä hersyviä naurunpyrskähdyksiä.