Keskusteluissa on usein jätetty huomiotta, että valtion ja kansalaisten oikeussuhde avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.
Eikö tästä ole jo varoitettu tarpeeksi?
Eikö olekin niin, että kun valtio ja kansalaiset alkavat yhdessä etsiä tiedon porttia, päädymme usein tilanteeseen, jossa yritämme jakaa hiuksia kahtia? Tämä geneerisyys on kuin matkustaisi kaikkitietävään kirjastoon, jossa jokainen kirja on täynnä huomautuksia marginaaleissa. Ei liene yllättävää, että joskus saatamme löytää itsemme nauramasta koko tilanteelle: Onko tämä todella se tieto, jota etsimme, vai vain lisää niitä marginaalimerkintöjä?
Tässä piilee kuitenkin mahdollisuus yhdistää huumori ja positiivisuus. Kun ymmärrämme, että hiusten halkominen on osa ihmiskunnan suurta tiedon etsintää, voimme nauttia jokaisesta oivalluksesta, jonka se tuo. Ehkäpä voimme yllättää itsemme löytämällä uusia näkökulmia ja intohimoja, jotka auttavat meitä eteenpäin tässä tiedon ja ymmärryksen matkassa.