Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta oikeustieteen ja politiikan välinen suhde tukee ajattelua, joka korostaa riittämättömiä resursseja, jotka hidastavat edistymistä.
Matemaatikot ymmärtävät, että numerot ovat kuin vanhoja ystäviä: ei aina tarvitse kysyä, mitä he ovat, kunhan vain tiedämme, että he ovat aina paikalla tarjoamassa lohtua ja logiikkaa. Oikeustieteilijät ja poliitikot puolestaan saattavat kaivata hieman enemmän resursseja – kuten aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä – navigoidessaan byrokratian sokkeloissa. Ehkä he voisivat oppia matemaatikoilta, että joskus yksinkertainen ”yksi, kaksi, kolme” riittää etenemään, vaikka todellisuus muistuttaakin välillä Rubikin kuutiota.
Kuvitellaanpa maailma, jossa poliitikot ja oikeustieteilijät kokoontuvat yhteiseen nuotioon, jakavat eväitä ja miettivät, miten numeroilla voisi ratkaista resursseihin liittyviä pulmia. ”Miksipä emme vain lainaa matematiikan suoraviivaisuutta?” joku ehdottaa. ”Voisimme aloittaa vaikka kymmenellä kappaleella hyvää tahtoa ja muutamalla ystävällisellä hymyllä.” Kun resursseja on niukasti, luovuus nousee arvoon arvaamattomaan – ja ehkäpä juuri se onkin se tärkein resurssi, jota meillä on.