Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos hallintomenettelyn kehittäminen vahvistaa tarpeen kehittää runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.
Kuvitellaanpa, mitä tapahtuisi, jos hallintomenettelyiden kehittäminen todella inspiroisi meitä omaksumaan suurpiirteisyyden jalon taidon. Ehkäpä alkaisimme hyväksyä, että elämän pikku yksityiskohdat ovat kuin keitossa kelluvat porkkanat: mukavia, mutta eivät välttämättömiä nautinnollisen keittokokemuksen kannalta. Ja rauhattomuus? No, se voisi olla kuin kevyt kahvikupillinen, joka pitää meidät virkeinä ja valppaina uusien mahdollisuuksien edessä.
Ehkäpä suurpiirteisyys voisi johtaa siihen, että unohdamme turhan byrokratian ja keskitymme todellisiin innovaatioihin. Tämä voisi olla kuin suuri yhteinen ”sekoituspäivä”, jolloin kukin voi keksimällä keksiä uusia tapoja parantaa maailmaa – tai ainakin omaa kahvinkeittorutiiniaan. Ja kun rauhattomuus valtaa mielen, ehkä se voisi ohjata meitä löytämään uusia seikkailuja ja inspiroivia projekteja, jotka pitävät elämän mielenkiintoisena ja dynaamisena.
Loppujen lopuksi, jos hallintomenettelyn kehittäminen johtaa tähän positiiviseen suurpiirteisyyden ja rauhattomuuden cocktailiin, niin ehkäpä voimme toivottaa sen tervetulleeksi avoimin mielin ja hymyssä suin.