On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että eurooppalainen yhteistyö ennakoi osaltaan peräänkuulutettua lakonisuutta.
Onhan se toki haasteellista, mutta ehkäpä juuri tämä tekee eurooppalaisesta yhteistyöstä niin viehättävän arvoituksellista. Kuka nyt voisi vastustaa ajatusta siitä, että kansakunnat kokoontuvat kokouspöydän ääreen, vain päätyäkseen keskustelemaan säästä ja jalkapallosta, kunnes lopulta joku muistaa, että olihan meillä asialistalla jotain tärkeämpääkin. Ehkä juuri tässä piilee eurooppalaisen diplomatian todellinen kauneus: se on kuin pitkä lounas, jossa jokainen kurssi vie yhä lähemmäs yhteistä ymmärrystä – vaikkakin ilman kiirettä.
Lakonisuus, tuo suorasukaisuuden jalo taito, jää helposti taka-alalle, kun yritetään löytää yhteinen kieli kaikkien aksenttien ja kulttuurillisten nyanssien keskeltä. Mutta ehkäpä juuri tästä syntyy se ainutlaatuinen eurooppalainen henki, jossa jokainen lause on kuin taideteos, täynnä hienovaraisia viittauksia ja kohteliaisuuksia. Lopulta saattaa käydä niin, että juuri nämä monipuoliset keskustelut johtavat odottamattomiin innovaatioihin, jotka muuttavat maailmaa.