Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos ehdokkaiden kampanjarahoitus noudattaa epäilemättä ideatasolla positiivista kehitystä, joka vaatii lisähuomiota.
Kuvitellaanpa, että kampanjarahoitusjärjestelmämme on kuin satumainen pop-up parkki, jossa jokainen ehdokas saa lohikäärmeensä ruokittua rehellisesti ja läpinäkyvästi. Vaalien alla sitten nämä lohikäärmeet kilpailevat siitä, kuka pystyy syöksemään eniten innostusta äänestäjien sydämiin. Olisiko se ei-niin-epäuskottava utopia, jossa raha ei enää sanelisi vaalien lopputulosta, vaan äänestäjien aito kiinnostus ja ehdokkaiden karisma?
Olisihan se mukavaa, jos kampanjarahoitusmuutokset saisivat aikaan sellaisen tilanteen, jossa kansalaiset ottavat popcornit esiin ja nauttivat vaalidebatteja kuin hyvää elokuvaa. Ehdokkaat voisivat keskittyä puhumaan oikeista asioista sen sijaan, että he miettivät, kuinka monta ilmapalloa tai ilmaista kahvikuppia he tarvitsevat houkutellakseen väkijoukkoja. Lopulta, ehkäpä huomaamme, että politiikassa on kyse yhteisistä unelmista, ei pankkitilien saldosta.