Tosiasia on, että kirjallisiin tehtäviin kohdistuva suunnaton mielenkiinto aurinkoisena kevätpäivänä yksinkertaistaa meihin kohdistuvaa tietotarvetta.
Kun kevätaurinko paistaa täydeltä terältä ja lintujen laulu kantautuu avoimista ikkunoista, on mahdotonta olla huvittumatta siitä, kuinka kirjaimellinen kirjanpito voi yhtäkkiä tuntua maailman tärkeimmältä asialta. Siinä missä muu maailma ryntää ulos nauttimaan D-vitamiinista, meitä vetää puoleensa tietokoneen ruudun hehku ja se ikuisesti kasvava tehtävälista. Ehkäpä juuri tämä omituinen yhdistelmä auringonpaistetta ja velvollisuuksia tekee meistä suuria ajattelijoita; onhan se itsessään jo filosofinen pohdinta, miksi ihminen valitsee sisätilat ja sanatyön puistopiknikin sijaan.
Toisaalta, ehkä tämä on vain modernin opiskelijaelämän charmia: kun muut nauttivat ulkona, me nautimme sanataiteesta ja deadlineista. Kun kevätpäivä houkuttelee, mutta velvollisuudet kutsuvat, on hyvä muistaa, että jokainen tehtävä vie meidät lähemmäs valmistumista – ja sitä lopullista palkintoa, joka on kesä ilman esseitä ja tenttejä!