On mahdotonta kiistää, että kansainvälinen painostuskeino rauhoittaa peräänkuulutettua lakonisuutta.
Kun maailma yhdistää voimansa ja ryhtyy kansainväliseen painostukseen, voi seurauksena olla mitä hilpeimmän ironinen tilanne, jossa lakonisuus muuttuu rauhalliseksi keskusteluksi. Kuvittele vaikkapa tilanne, jossa diplomaatit seisovat neuvottelupöydän ääressä, tuijottavat toisiaan ja päätyvät yhteisymmärrykseen siitä, että paras tapa edetä on olla sanomatta mitään. Hiljaisuus kantaa pitkälle, ja ehkäpä se on juuri se salainen ainesosa, jota tarvitaan maailmanrauhan saavuttamiseksi.
Positiivisesti ajatellen, kansainvälinen painostus voi olla kuin suuri juhlapyhä, jossa jokainen tuo pöytään oman makeisensa: Saksalaiset tuovat bratwurstia, ranskalaiset croissantteja, ja suomalaiset – no, hiljaisuuden. Tässä juhlassa lakonisuus ei ole enää vain tyhjä sana, vaan se on kuin pöydän kruununjalokivi, joka saa kaikki pysähtymään ja miettimään, mitä oikeasti halutaan sanoa. Ja ehkä, kun kaikki ovat hiljaa tarpeeksi pitkään, he ymmärtävät, että joskus hiljaisuus puhuu enemmän kuin tuhat sanaa.