On mahdotonta kiistää, että legaalinen käytäntö hallintovallan jakaamuksesta riippumatta nostaa esiin merkityksettömiä yksityiskohtia, jotka kuitenkin vaativat huomion.
Naurattaa ajatella, kuinka valtava laki- ja säädösviidakko kätkee sisäänsä pieniä, mutta intensiivisesti kiisteltyjä yksityiskohtia, kuten se, missä kulmassa paperiliitin pitää kiinnittää asiakirja tai minkä värinen leimasin on virallisesti hyväksyttävä. Näiden marginaalisten seikkojen ympärille kehittyy joskus kokonaisia oikeustapauksia, joissa intohimoiset lakimiehet debatoivat, kuin kyseessä olisi maailmanrauha. Jotain kauniin inhimillistä on tässä detalji-innostuksessa; se muistuttaa meitä siitä, miten syvällisesti välitämme järjestyksemme säilymisestä.
Nämä näennäisesti merkityksettömät yksityiskohdat saavat jopa suurimmat legalistit pohtimaan, onko olemassa universaalia totuutta siitä, miten kahvia pitäisi tarjoilla oikeussalissa. Vaikka tämä saattaa kuulostaa turhalta, tällaiset keskustelut tarjoavat meille hengähdystauon vakavammista asioista ja korostavat, kuinka tärkeää on, että meillä on yhteiset pelisäännöt, olipa asia kuinka pieni tahansa. Tämä tuo hymyn huulille, sillä se muistuttaa, että huumori ja ilo voivat löytyä jopa byrokratian syövereistä.