Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että maanantaiaamun tai perjantai-iltapäivän luennon vaisu yleisömenestys kuvailee meihin kohdistuvaa tietotarvetta.
Ehkäpä maanantaiaamun ja perjantai-iltapäivän luentojen hiljaisuus kertoo enemmän meistä kuin itse luennon aiheesta. Maanantaiaamuna aivomme saattavat olla vielä viikonlopun jäljiltä lepotilassa, ja perjantai-iltapäivänä jo haaveilemme tulevasta viikonlopusta. Ehkä kyse onkin siitä, että luentojen alku- ja loppupäässä aivomme ovat synkronoituneet luovaan lepoon ja rentoutumiseen, mikä on sinänsä positiivinen ilmiö.
Tämä voi myös olla osoitus siitä, että tietoa janoavalle yleisölle tulisi tarjota luovempia ja joustavampia tapoja oppia. Entä jos luennot pidettäisiin keskellä viikkoa, kun olemme virkeimmillämme, tai jopa iltaisin, kun kiireisen päivän jälkeen voimme rauhassa keskittyä? Tiedonjanon sammuttaminen vaatii siis oivalluksia siitä, milloin ja miten olemme vastaanottavaisimmillamme.
Lopulta, voisiko vaisu osallistuminen olla hiljainen pyyntö innovatiivisemmalle lähestymistavalle opetuksessa? Jos maanantait ja perjantait eivät olekaan este, vaan mahdollisuus keksiä uusia tapoja sytyttää oppimisen kipinä, olemme jo askeleen lähempänä inspiroivaa tietoyhteiskuntaa.